Valikko Sulje

Terassin öljyäminen loppukesästä – kannattaako se?

Perinteisesti kaikki ajoittavat terassin käsittelyn kevääseen, jotta kesäkausi pääsee starttaamaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä – kyllähän pintakäsittely tuo terassin pintaan uutuuden tuntua ja myös siistimmän ulkonäön. Joskus kiireet, huonot sääolot ja esimerkiksi siitepölykaudet kuitenkin sotkevat suunnitelmia ja keskikesällä huomataan, että terassin käsittely onkin jäänyt väliin.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä kyllä, terassin voi öljytä myös loppukesästä, kunhan olosuhteet ovat oikeat! Tässä artikkelissa jaamme vinkit onnistuneeseen öljyämiseen myös loppukesän puolella, ja kerromme, mitä tulee huomioida sävyn valinnassa.

Terassin öljyäminen loppukesästä
Terassin öljyäminen loppukesästä

Milloin öljytä terassi? Sää ratkaisee ajankohdan!

Vaikka moni mieltää kevään ainoaksi oikeaksi ajankohdaksi terassin öljyämiselle, määrittelee oikean ajankohdan kuitenkin sää. Paras aika terassin öljyämiselle onkin silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy yli +5 asteen, eikä yön aikana puun pinnalle ole päässyt kosteutta esimerkiksi sateen muodossa.

Paras aika terassin öljyämiselle saattaakin yhtä hyvin osua kevääseen, kesään tai jopa alkusyksyyn. Loppukesä voi olla jopa yllättävän hyvä ajankohta, sillä siitepölykausi on ohi ja myös epäpuhtauksia on ilmassa vähemmän. 

Kosteus on ajankohdan valinnassa tärkein yksittäinen tekijä; ilmankosteuden pitäisi olla alle 80% ja puun kosteuspitoisuus saa olla korkeintaan 20% – muuten öljy ei imeydy kunnolla. Terassin pitäisi siis olla käytännössä täysin kuiva vähintään päivän ajan ennen käsittelyn aloittamista. Muistathan myös, ettei liiallinen auringonpaiste tee hyvää käsittelyn aikana, sillä silloin öljy kuivuu helposti liian nopeasti eikä ehdi imeytyä. Puolipilvinen päivä on siis paras terassin öljyämiseen! 

Terassiöljyn sävyn valinta – suosituimmat sävyt ja niiden vaikutus

Terassiöljyjä on saatavilla runsaasti erilaisia, niin sävytettyjä kuin värittömiäkin vaihtoehtoja. Väritön öljy on hyvä valinta silloin, kun halutaan mahdollisimman luonnollinen lopputulos, puun oma sävy on jo itsessään esteettinen tai puu harmaantuu kauniisti. Lisäksi väritön öljy voi olla hyvä vaihto esimerkiksi katetuille terasseille, missä UV-säteilyn vaikutus on vähäinen. 

Sävytetty puuöljy suojaa UV-säteilyltä

UV-säteily aiheuttaa muun muassa puun kuivumista ja harmaantumista, ja siksi sävytetty puuöljy onkin hyvä vaihtoehto erityisesti auringossa kylpeville pinnoille. Sävyte tuo nimittäin puuöljyyn huomattavasti tehokkaamman suojan UV-säteilyä vastaan. Jos siis haluat helpommin ylläpitää jotain tiettyä sävyä, on sävytetty öljy ehdoton valinta! 

Suosituimmat terassiöljyn sävyt ovat luonnonläheisiä:

  • Klassikko, eli lämmin ruskea tuo esiin puun luonnollisen syyn ja on myös helppo ylläpitää vuodesta toiseen. 
  • Hopeanharmaalla sävyteöljyllä saa aikaan modernia ilmettä ja harmaantuneen puun jäljitelmää. 
  • Tumma ruskea tai musta antaa voimakkaan kontrastin, mutta ei ole helpoin ylläpitää. Kannattaa myös muistaa, että tummat värit kuumuvat helposti auringon paahteessa!

Tietenkin myös puun pohjavärillä on merkitystä lopputulokseen, sillä eri sävyt näyttävät erilaisilta eri puulajeilla (esim. lämpökäsitelty vs. painekyllästetty mänty). Kuopion Uuni ja Kaakeli tarjoaa laajan valikoiman terassiöljyjä ja sävytyspalvelun, joiden avulla löydät juuri oikean ja mieleisen sävyn omalle terassillesi!

 

Virtasen terassiöljy

Paras terassiöljy loppukesän olosuhteisiiin

Niin alku- kuin loppukesästäkin kannattaa terassin öljyämiseen valita laadukas, nopeasti imeytyvä puuöljy, joka kuivuu tarvittaessa hieman viileämmissäkin lämpötiloissa. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi nämä: 

  • Teknos Woodex Aqua Wood Oil – vesiohenteinen, nopeasti kuivuva puuöljy ulkokäyttöön terasseille, laitureille ja ulkokalusteille. Soveltuu käsittelemättömälle, lämpökäsitellylle ja kestopuulle.
  • Coloria Puuöljy – sävytettävä ja korkealaatuinen öljy, joka suojaa puuta tehokkaasti mutta ympäristöystävällisesti. Soveltuu kesto-, kova-, jalo- ja lämpökäsitellylle puulle.  Terasseille, pihakalusteisiin, kaiteisiin, laitureihin ja niin edelleen!
  • Virtasen Terassiöljy – klassinen, runsasöljyinen vaihtoehto pitkäkestoiseen suojaan. Tehokas UV-suojaus. Sopii painekyllästetyille terassipinnoille ja muille puurakenteille ulkona. Sävytettävissä.Näitä kaikkia saat Kuopion Uunilta ja Kaakelilta, jossa asiantunteva henkilökunta auttaa sinua valitsemaan oikean tuotteen juuri sinun tarpeisiisi – sävyineen päivineen.
Coloria puuöljy
Coloria puuöljy sopii terassin öljyämiseen

Öljyt ja tarvikkeet terassin öljyämiseen Kuopion Uunista ja Kaakelista

Valitsemalla sävytetyn, laadukkaan terassiöljyn ja tietenkin noudattamalla oikeita työohjeita saat terassisi pintaan kauniin, kestävän ja säänkestävän lopputuloksen.

Kuopion Uuni ja Kaakeli auttaa sinua valitsemaan parhaat tuotteet ja sävyt terassisi suojaamiseen myös sesongin ulkopuolella. Tule käymään myymälässämme Kuopiossa tai tutustu valikoimaan verkossa!

OTA YHTEYTTÄ!